Doula

/Doula
Doula2022-06-11T16:34:50+00:00

Mikä Doula?

Doula on synnytyksessä ja sen ympärillä toimiva synnyttäjän ja perheen tukihenkilö. Doulan tehtävä on huolehtia siitä, että synnyttäjän toiveet otetaan huomioon, tukea ja auttaa heitä valmistautumaan sekä pärjäämään mahdollisimman hyvin synnytyksessä.
Minulle Doulana on myös tärkeää, että puolisot huomioidaan ja otetaan mukaan aktiivisina osallistujina synnytyksessä. Sen tähden on mielestäni tärkeää, että tapaan perheen ennakkoon joitain kertoja, jotta voidaan rakentaa molemminpuolinen luottamus ennen itse synnytystä. Ennakkotapaamisilla perhe saa myöskin hyvin kattavan synnytysvalmennuksen, omia tarpeita mukaillen.
Monelle ensisynnyttäjälle tuleekin yllätyksenä kuinka paljon ja kuinka pitkiä aikoja saattaa joutua olemaan synnytyssalissa. Kätilöt eivät aina kerkeä oleskella synnyttäjän seurana vaikka haluaisivat, sen tähden moni kokee että Doulan jatkuva läsnäolo tuo turvaa, joka puolestaan edistää synnytystä ja tuo lisäarvoa kallisarvoiseen kokemukseen.

Synnytystukihenkilön rooli itse synnytyksessä vaihtelee. Se voi olla passiivisesta sivustaseuraajan roolista hyvinkin aktiiviseen ja osallistuvaan rooliin.

Doulalla on laaja osaaminen lääkkeettömän kivunlievityksen kentällä. Nämä käydään aina ennakkoon läpi perheen kanssa, ja harjoitellaan esim. Rebozo-liinan käyttöä. Doulan mukana ääkkeettömään kivunlievitykseen kuuluu mm. hengitys, liikkeen- ja äänenkäyttö, asennot, Rebozo, akupisteiden painanta, hieronta jne. Minun henkilökohtaiseen osaamiseeni kuuluu lisäksi homeopatia ja akupunktio joita synnyttäjä saa niin halutessaan. Minun doulattavilla on myös automaattisesti Tens laite käytössään ilman lisämaksua niin halutessaan. Synnytyksessä olen kuitenkin ensisijaisesti tukihenkilö niillä ehdoilla kuin perhe haluaa.

Usein kuulee kysymyksen: ”Korvaako Doula puolison?”. Vastaus: Ei todellakaan korvaa! Doulan tehtävä on tukea molempia, ja ennemminkin ohjata ja tukea puolisoa auttamaan synnyttäjää, jotta saa olla aidosti osallisena tässä ainutlaatuisessa tapahtumassa. Siinä tapauksessa että puoliso on estynyt osallistumasta synnytykseen, Doula voi olla synnyttäjälle tärkeä tuki ja turva tapahtumassa.

Kenelle?

Minun mielestäni ihan kaikille! Doulaa käytetään usein jos taustalla on trauma, jos on pelko että puoliso ei pääse osallistumaan tai synnytys tapahtuu kotona. Itse suosittelisin doulaa ihan kaikille, ja varsinkin ensisynnyttäjälle, joka voi hyötyä suuresti jo latenssivaiheessa Doulan osaamisesta ja tuesta.

Itse teen Doulausta osana omaa yritystoimintaani. Hinnat näyttävät ehkä ensisilmäyksellä suurilta, mutta kun katsot mitä se sisältää, mietit tuntimäärää mikä tähän menee, mitä osaamista tämä sisältää ja mitä 24/7 päivystys oikeasti tarkoittaa, huomaat että summat ei olekaan ollenkaan suuret… Maksan myös ALV:n ja muut yrityskulut mainituista summista.

Minä:

Olen käynyt 2019 Douleksen Doula-koulutuksen, ja sen jälkeen osallistunut jo moniin synnytyksiin. Itselläni on 2 jo teineiksi ehtinyttä poikaa, ja teen osa-aikaista työtä vanhusten parissa, samalla kun kotivastaanotolla tapaan homeopatia- ja akupunktioasiakkaita. Työni on monipuolista, mutta myös joustavaa.
Jos toivot minut Doulaksesi, mutta olisinkin estynyt esim. sairastumisen takia, löytyy taustalta aina nimetty vara-doula, joka on myös saman doulakoulutuksen saanut henkilö joka on tietoinen sinun lasketusta ajasta, ja sitoutuu myös olemaan takapäivystäjänä… Vara-doulan käytöstä et maksa mitään ylimääräistä, vaan me olemme hänen kanssaan sopineet keskenämme korvauksista.
Itseäni kiinnostaa myös kovasti kotisynnytykset, ja osallistun mielelläni myös niihin. Jos minut palkkaa Doulaksi kotisynnytykseen, tulee paikalla aina olla myös kätilö. En tee, enkä vastaa minkäänlaisista lääketieteellisistä toimenpiteistä.
Olen kerännyt ns. resurssilistaa, ja minulta löytyy pitkä rivi yhteystietoja eri alan toimijoista, joten älä epäröi kysyä jos kaipaat apua tai tukea johonkin perheeseesi liittyvään, löydämme varmasti jonkun ammattilaisen tarpeisiisi.

Teen aina kirjallisen sopimuksen ehdoista synnyttäjän kanssa.

Hinnat:

Ensimmäinen tutustuminen (n. 30 min.) on aina maksuton. Tällöin voit vielä harkita olenko minä juuri sinun doulasi. On tärkeää että mukanasi jakamassa tätä ainutlaatuista kokemusta, on ihminen josta pidät ja jonka kanssa voit lähteä rakentamaan luottamusta.

Koko paketti: 1200€ sis. 2-3 tapaamista ennen synnytystä jotka sisältää valmennuksen, kattavan tietopaketin synnytyksestä, kivunlievityksestä jne., Synnytyksen ABC- verkkokurssin, 24/7 päivystys rv. 39 alkaen, kunnes vauva on syntynyt, Tens, itse synnytys, 1 tapaaminen 4-8 vkoa. synnytyksen jälkeen, varadoula, kilometrikorvaukset alle 50 km/suunta, etätuki koko ajalle

Synnytys: 600€ sis. 1 tapaaminen ennen synnytystä ja itse synnytys

Lisäpäivystys: 100€ /viikko

TENS-laitteen vuokra 40€ laitteen saa 2 viikkoa ennen l.a., palautus viikon sisällä vauvan syntymästä

Valmennus: 100€ /kerta. ”Valmennus” on n. 2h tapaaminen, jolloin käydään läpi haluamasi asiat, kuten esim. ”Mitä voin tehdä latenssivaiheen kivuissa kotona?”, ”Mitä sairaalassa tapahtuu?”, ”Mitä kivunlievityskeinoja on olemassa?”…

Kilometrikorvaus: 0,50€ /kilometri, jos matkaa on enemmän kuin 25 km/ suunta.
HUOM! ”Koko pakettiin” ei tule erikseen kilometrikorvauksia jos matkaa on alle 50 km/ suunta

Hinnat sis. ALV 24%. Olen ALV-rek.

Osamaksu- mahdollisuus.